|
Kunnat eivät piittaa
toimeentulotuen viiveistä
STT
27.7.2010
Kunnat eivät piittaa toimeentulotuen
määräajoista. Valvontaviranomaiselta lähti jo
keväällä ukaasi, jossa muistutettiin
määräaikojen noudattamisesta loma-aikoinakin, mutta
tästä huolimatta niitä on laiminlyöty laajasti.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ryhtyykin
valmistelemaan koko maahan tiukempaa, yhtenäistä
valvontaohjelmaa. Siinä määritellään muun
muassa, miten määräaikojen noudattamista seurataan
sekä kynnys, jonka ylittäminen johtaa uhkasakkoihin.
* * *
Tämäkö uutinen?
Ainakin se uutisoitiin lähes joka mediassa. Uutisena asiaa ei voi
pitää vaan maahan muodostuneena "maan tapana".
Tällainen lainvastainen toiminta on kunnille mahdollista koska
yleensä uhkasakkoja ei anneta, eikä ainakaan maksateta.
Lisäksi on niin, että sen paremmin kunnan viranhaltijoilla
kuin luottamushenkilöilläkään ei ole
käytännössä lainkaan vastuuta siitä miten
kunta toimii.
Laki sallii niin luottamus- kuin virkamiestenkin tuomitsemisen
käräjäoikeuksissa kun lakia ei noudateta, mutta siihen
ei Suomessa haluta mennä. Katsotaan, että jos
luottamushenkilö, tai viranhaltija, joutuisi ottamaan vastuun
siitä, että ei hoida tehtäviään niin,
että kunta voisi noudattaa lakia, niin ei meillä kohta olisi
henkilöitä jotka suostuisivat töihin kuntiin. Vastuuta
ei siis ole odotettavissakaan.
Asiaan liittyvät adressit: (klikkaa ja allekirjoita)
-Viivästyskorko
toimeentulotukeen.
-Virkarikoksista
tuomittava rangaistuksiin.
|
|